Täällä myö elellään suht rauhallisesti ja masua kasvatellaan. :) LA on elokuun lopussa, joten h-hetki alkaa lähestyä kovaa vauhtia. Pikku hiljaa alkaa tuntumaan kesältä täällä Kuusamossakin. Minulla alkoi kesäloma viime viikolla ja taitaa olla, että minun työt on tältä kesältä tehty, nimittäin tällä mahalla ei vanhuksia paljon hoideta. Eli aika lunkisti saa tämän kesän ottaa. Ehkä saisin nyt päivitettyä blogiakin vähän useammin. ;) Blogin päivittämisestä on taas niin pitkä aika, että kirjoittelen tähän ensin huhtikuun tapahtumista. Huhtikuussa käytiin yhteensä kolmet näyttelyt koirien kanssa.

1243958707_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Raution ryhmänäyttelyyn suunnattiin 4.4. Anskun ja Vanillan veljen Oton kanssa. Tuomarina oli Paavo Mattila. Nyytin ja Vanillan arvosana oli tällä kertaa kummallakin H eli Hyvä. Vanillan arvostelu oli hyvää luettavaa ja neiti esiintyi hyvin. Vanillan kanssa olemme reenanneet kehäkävelyä ja pöydällä tutkimista paljon. Se näyttää tuottavan tulosta kun neiti seisoi oikein hienosti miestuomarin tutkittavana. Vanillalla on ollut pentuna arkuutta kun outo ihminen koplaa ja tutkii, mutta sen saamme nyt unohtaa. Nyytti käyttäytyi myös mallikkaasti kehässä. Otto vetäisi reissulla ensimmäisestä näyttelystään ensimmäisen SERTin ollen JUN ERI JUK1 PU3! Onneva onneva! Ei voisi paremmin mennä. :) Vanillan ja Oton mamma Roosa oli myös paikalla ja oli AVO EH AVK1. :) Vanillan ensimmäisestä näyttelyesiintymisestä jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Tyvär antoi tuomarin koplata pöydällä hienosti ja muutenkin Vanilla käyttäytyi yllättävän kivasti kaikin puolin. Tästä on hyvä jatkaa. Vanilla on edistynyt huimasti ja tietynlainen pehmeys ja arkuus on häviämään päin koulutuksen ja kasvun myötä.

1243958646_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyytti arvosteltavana Rautiossa.

1243958656_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanilla arvosteltavana.

1243958664_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanilla tapittaa makupalaa.

1243958698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Käytiin myös Raution reissulla moikkaamassa Vanillan ja Oton veljeä Santtua Raahessa. Santtu oli jo miehen mitoissa ja oikein ihana pakkaus! :) Santtu vasemmalla.

Loppukuusta lähdettiin Jarin kanssa vähän pidemmälle reissulle sukuloimaan ja näyttelyihin. Ensin oli lauantaina 25.4. Kiuruveden ryhmänäyttely. Ne pidettiin jäähallissa ja jännäsimme, että kuinkahan siellä on kylmä, mutta onneksi sattui aurinkoinen päivä. Kun menimme aamulla halliin, paleli vähän, mutta auringon ja ihmispaljouden lämmittäessä hallin, siellä oli hyvä olla eikä koiratkaan palelleet yhtään. Tuomarina oli Markku Kipinä, joka käytti kunnolla aikaa koirien tutkimiseen ja antoi perusteellisen arvostelun. Nyytti ja Vanilla saivat EH:n eli Erittäin Hyvän arvostelun. :) Nyytti oli AVO EH AVK2 ja Vanilla JUN EH JUK1. Siitä saamme olla todella ylpeitä, kun suurin osa koirista sai H:ta ja vain muutama koira ERI:n. Tuomarilla oli tiukka linja, joten tulokseen saa olla tyytyväinen! Myös Vanillan veli Otto oli näyttelyissä mukana ja oli JUN EH JUK1. :)

1243958672_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvien laatu heikkoa.. Kiuruvedeltä.

1243958679_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanilla seisoo jämptisti.

1243958736_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyytti Kiuruvedellä. 

Seuraavana päivänä oli Vaasan KV näyttelyt. Tuomarina toimi Tarmo Viirtelä. Nyytti oli AVO EH ja Vanilla JUN H. Meidän koirat oli tänään liian neliömäisiä ja meidän laiheliini Vanilla oli tuomarin mielestä tanakka. ;D Ja Nyytti käveli pylly pystyssä. ;) Noh, näillä kuitenkin mennään ja ollaan reissuun ihan tyytyväisiä. :) Otto oli kans Vaasassa ollen JUN ERI JUK1. :) Hienoa! Tyvärien kaikki arvostelut voi lukea kotisivujen puolelta näyttelyt kohdasta. 

1243958687_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanilla Vaasassa. "Hampaat".

1243958745_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Miten niin täpliä!? ;)

1243958755_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyytti Vaasassa arvioitavana.

1243958717_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oltiin Kajaanissa yökylässä reissun aikana. Siellä tytöt hurmasi setteri Paddy ja spanieli Sammo. <3 Kuvassa Paddy hoivaa Vanillaa.

1243958725_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyytti, Sammo ja Paddy ja edessä Vanilla. 

Seuraavaksi suunnataan Rovaniemelle juhannusnäyttelyyn ja kaksipäiväiseen Oulun näyttelyyn heinäkuussa. Viikko ennen Oulun näyttelyä olisi myös Kemin näyttelyt ja minulla olisi sinne kova hinku päästä mutta lets see. :D Sitten tuleekin taukoa näyttelyiden osalta syksy ja talvi kun vauva tulee.

 

Vanillan pentukurssi saatiin kunnialla loppuun ja siitä oli paljon apua neidille. Tyttö reipastui huomattavasti kun vertaa kurssin ekaa ja vikaa kertaa. Nyt aletaan harjoittelemaan omatoimisesti tokon alkeita ja agilitya kesän aikana.

 

1243958765_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vapputunnelmissa takan äärellä.

1243958774_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Heitä jo se lumppari!"

1243958785_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vappua vietimme Jarin mökillä. Yllä kuvat. Siellä missä aurinko, siellä myös Nyytti.

 

Toukokuussa oli koirakerhon järjestämä leikkimielinen koiranäyttely Match Show. Nyytin ja Vanillan kanssa mentiin mukaan harjoitusmielessä. :) Päivä oli tosi lämmin, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Koirat ottivat myös rennosti kehäkävelyn ja esiintyivät mallikkaasti kehässä. Kumpikin sai punaiset nauhat, mutta eivät päässet kuitenkaan sijoille. Päivä oli kuitenkin mukava aurinkoisessa säässä. :)

1243960543_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Match showssa Vanilla kehässä.

1243960557_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanilla seisoo niin hienosti.

1243960566_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanilla nauttii makupaloista ja auringosta.

1243960574_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyytti mätsärissä. "Hampaat".

1243960582_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyytti seisoo.

1243960589_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyytti kehässä. 

Nyytti täytti 21. huhtikuuta 2 VUOTTA! Se on jo iso tyttö! :) Nyden juoksuja ollaan odoteltu maaliskuusta asti ja ne vihdoin ja viimein alkoivat viime viikon maanantaina. Meidän onneksi ne kerkeää loppua ennen näyttelyihin menoa, mutta meidän harmiksi ne estävät meitä agilityilemästä. Nyytin kanssa ollaan koko toukokuu reenattu joka viikko agilitya muiden harrastajien kanssa. Toukokuun alussa siirrettiin esteet hallista pois raviradan maastoon, niin pääsee kunnolla lajia harrastamaan. Agilitykausi on pääsemässä kivasti vauhtiin. Täällä alkaa ensi maanantaina agilityn alkeiskurssi, jossa olen apuvetäjänä. Vedän myös agilityn harrasteryhmää kerran viikossa koirakoille, jotka eivät halua kisata tai eivät ole vielä valmiita kisaamaan, tai haluavat lajia vain harrastaa, eikä harrastaminen ole niin tavoitteellista. Nyytin kanssa olisimme menneet kesäksi kilpailevien ryhmään, mutta jäin pois minun massuni takia ja olisi Nyytille turhauttavaa kun en pysy sen perässä kunnolla, Nyytti on sen verran nopea koira kentällä. :) Reenaamme Nyytin kanssa harrasteryhmässä minun voinnin mukaan ja samalla opetan myös Vanillalle kaikki agilityesteet pikku hiljaa. Aion muuten opettaa Jarin agilityn saloihin, niin saa tytöt reenata tänä kesänä kunnolla kun saavat kunnon ohjaajan. ;)

 

Meidän piha on aivan ihana! Nyt kun lumet on lähteny, ruoho on vihreänä ja puissa uudet lehdet, niin on kyllä mahtavan näköinen piha. Jännityksellä odotan mitä kukkapenkeistä ja pensaista kasvaa, vielä ei ota oikein selvää. Meidän pihalla on myös viisi penkkiä mansikkamaata, mutta eipä näytä olevan elossa yhtäkään tainta, niin ajattelimme työkaverin kanssa myllätä maan auki ja laittaa pari riviä mansikkaa ja kolme riviä perunaa kasvamaan ennen juhannusta. Itse en ole mikään viherpeukalo, eikä kasvimaat ole minulle tuttua puuhaa, mutta onneksi työkaverini innostui ja auttaa minua sen teossa. :) Koirat myös ottaa ilon irti meidän pihasta ja revittävät kunnolla kilpaa pitkin pihaa. Silloin kun oli talvi ja oli paljon lunta, koirat pääsivät aidan yli juoksentelemaan. Noh, sitten kun lähti lumet, koirat pääsivät aidan ali. Arghhh! Sitten laitettiin puutarha-aitaa aitojen alle joka kohtaan niin nyt voi päästää koirat rauhallisin mielin ulos, eikä tarvi miettiä ovatko ne hetken päästä enää omalla pihalla. :) Mun vanhempien koira 11-vuotias suomenpystykorva Tessa on päässyt useasti meidän pihalle ns. lomalle. :) Tessa on omassa kotonaan häkissä. Nyt kun olen itse kotona niin olen ottanut Tessan tyttöille kaveriksi ja viettämään eläkepäiviä auringon paisteeseen. Eipähän tarvii häkissä päivää ähöttää.

1243960600_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 Eläkeläinen <3