Ihan hirvittää kun on mennyt taas aikaa edellisestä kirjoituksesta. Noh, nyt tulee sitten tekstiä. Täällä on satanut muutaman kerran jo lunta, josta laitan yhden kuvankin. Lumi on onneksi sulanut pois, mutta pitäs kait se talvirenkaan vaihtoon alkaa, ei siis minun vaan Jarin. ;) Miesten homma. Alla kuvia mökkiressusta.

 

2001545.jpg

Ei meinaa koiria lumesta tunnistaa. :) Ekat lumet syyskuun lopulla.

2001549.jpg

Tytöt nautiskelevat takkatulen lämmöstä.

2001552.jpg

Koirien kerrossänky. :)

2001558.jpg

Tähystystä mökillä.

2001559.jpg

Metsässä.

2001560.jpg

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kaislikossa suhisee.

 

 

Nyytin kanssa ollaan käyty viimeisiä kertoja agilityssä tälle vuodelle. Esteet ovat raviradan maastossa, mutta kohta siirretään talveksi raatesalmen halliin, enkä kehtaa kovalla betonilattialla agilitya oikein harrastaa. Esteiden alle laitetaan pehmikkeeksi kylläkin vanhoja mattoja. Agility jatkuu sitten keväällä lumien sulettua. :) Talveksi siirrytään tokoilemaan, ja ollaan alettu käydä taas kilpailevien toko-ryhmässä. Tavoitteena olisi osata alokasluokan liikkeet, joita on 8. Luoksepäästävyys, paikalla makaaminen, seuraaminen kytkettynä, seuraaminen taluttimetta, maahanmeno seuraamisen yhteydessä, luoksetulo, seisominen seuraamisen yhteydessä sekä estehyppy. Hyvällä mallilla ollaan ja edetään pala palalta eteenpäin ja meillä on kyllä mahtava ja kokenut opettaja Elina. Nyytti on innostunut ja kiinnostunut oppimaan ja se oppiikin asiat nopeesti. :) Vanillakin on päässyt tutustumaan halliin ja ollaan otettu muutamia harjoituksia. Istumista, maahanmenoa ja luoksetuloa muunmuassa. Vanilla osaa ne, mutta ideana onkin että kaiken häiriön keskellä se pystyis ne tekemään. :)

 

2001547.jpg

Korvat täydellisesti. ;)

2001555.jpg

Vetoleikkiä.

2001556.jpg

Osataan me kattoa kameraan.

2001561.jpg

Sylikuva.

 

Ensi viikonloppuna olisi Seinäjoen KV näyttelyt edessä. Lähdetään käymään päiväseltään reissu Jarin, Nyytin, Marja-Leenan, Rockyn, Roosan, Jennin ja Hetan kanssa. Lähdetään pe-la välisenä yönä ajelemaan yhden aikaan ja ollaan takaisin lauantaina myöhään. Pitkä ja mielenkiintoinen reissu tiedossa. Nyytin olen trimmannut, pessyt ja kynnet on leikattu. Vielä pitäis trimmausta huolitella tänään tai huomenna. Ollaan pidetty Marja-Leenan kanssa omia näyttelyreenejä meidän pihalla ja hyvin menee. Vanilla on päässyt myös samalla Marja-Leenan trimmauspöydälle harjoittelemaan seisomista ja käsittelyä. Edistystä on tapahtunut ja Vanilla malttaa seisoa jo vähän pidempään yhessä kohti kuin ennen. :) Onneksi muuten näyttelyt ovat sisällä Seinäjoki Areenalla niin Nyytin ei tarvitse täristä niin kuin se tekee aina kylmällä ilmalla.

 

2001579.jpg

Vanilla näyttelyasennossa.

2001570.jpg

Tytöt vahtivuorossa.

2001582.jpg

Tytöt tuijottaa.

 

Meidän 4 kk ikäinen ”pikku”-Vanilla kasvaa koko ajan ja painaa jo 4,9 kg. Hui, kohta se on Nyytin kokonen, Nyde kun painaa 7 kg. Pitäis alkaa pikkuhiljaa kyselemään pentukurssin aikoja Vantsulle ja varata jo paikka jos pystyy. Mennään varmaan ensi vuoden alussa tai heti kun ensi vuoden puolella alkaa kurssi. Näyttelyharkoissa Vanillan kanssa voisi alkaa jo tämän vuoden puolella käymään pikkuhiljaa. Vanilla pääsi käymään ekaa kertaa koirapuistossa. Vähän sillä jännitti isommat koirat ja välillä vinkuen ärähti peloissaan, mutta lopulta leikki niiden kanssa. Oli siellä myös pentukoira ja pieni aikuinen koira, niin pääsi samankokoisten kanssa leikkimään. :) Vanillalla jäi siis hyvä mieli reissusta.

 

2001576.jpg

Suloista.

2001591.jpg

Taas ne töllöttää kameraan.

 

Tytöt on nähny Vanillan Otto-veljeä taas viikon välein ja riehuminen vaan yltyy entisestään. Rocky-poika on käynyt myös tyttöjä villitsemässä, vai menikö se toisinpäin. ;)

 

2001564.jpg

Vanilla ja Otto.

2001587.jpg

Kroko saa kyytiä! Ja oli kohta entinen.

2001589.jpg

Anna mulle se luu, jooko!?

2001573.jpg

Rocky the rokkijätkä ja Vanillaa jänskättää. 

 

Loppuun vielä, että mentiin Jarin kanssa kihloihin 3.10.2008. <3